Hirvensalmi
ViekasWiki
Hirvensalmi 2007
Leiri pidettiin Elomaan koululla, Hirvensalmella. Leiripaikka oli hyvä, erityisesti kioskin myyntiluukku oli erinomainen. Leirillä oli n. 70 ihmistä, aikuisia oli vuosien jälkeen paljon samoin kuin toisen polven pikkuleiriläisiä. Viikko oli lämmin, osin jopa helteinen ja lähellä oli kauppojen lisäksi myös hyvä uimaranta. Uimavahdin roolia mietittiin paljon etukäteen, mutta loppujen lopuksi kaikki meni hyvin kun lanseerattiin uimarenksut jokaisen uimarin käteen. Hirvensalmelaisia leiriläisiä oli vain kolme (kaikki ensikertalaisia).
MTV3 kävi tekemässä jutun aamutelkkariin, joka näytettiin 13.6.2007 ja pidettiin pitkään myös netissä katseltavana.
Hirvensalmi 1992
Vuoden 1992 viestintäleiri järjestettiin Hirvensalmella, Malvaan koululla. Oli valtavan helteinen viikko, käytiin ostamassa Mikkelistä tuulettimia sekä lehtihuoneeseen että telttoihin. Hyvä uimapaikka. Koulun pihan hiekkakenttä pölysi aivan mahdottomasti ja palokunta kävi kastelemassa sitä. Leirin jälkeen tietokoneet piti viedä huoltoon puhdistettavaksi hiekkapölystä. UHF:t (lällärit) mukana leirillä. Kokeiltiin C2-puhelinta, kokemukset eivät olleet kovin hyviä. Kahdella keittiöllä oli yhteinen (ja toimimaton) ruokavarasto tietokoneella.
Ainakin Jussi Vuori ja Antti Mattila olivat leirillä ensimmäisen kerran. Laura Viherä kävi vauvana leirillä. Pistesysteemi kehitettiin ja pinssit otettiin käyttöön: EU-merkit ja VR-merkit. Tällä leirillä painettiin itse leiripaitoja. Tehtiin video CNN-kanavalle, toivottavasti se joskus tuli ulos. Petroskoilaisia oli mukana tälläkin leirillä, he eivät mitenkään voineet käsittää, että uimaan sai mennä vapaasti infoon ilmoitettuaan, kunhan otti kaverin mukaan.
Mikkelin torilta tehtiin monta hyvää videopätkää ja aina kaikki haastateltavat suhtautuivat hyvin myönteisesti.
Levy: Oi niitä aikoja
Jussi muistelee: “Pienenä leiriläisenä tuntui, että kultsi heräsivät aivan liian myöhään. Eräänä aamuna menimme ryhmämme kanssa herättämään kultsimme Elan. Pyöritimme telttaa ympäri metsää, Ela ja kaverinsa sisällä. Iltapalaksi telttaan otetut puolitäydet jugurttipurkit saivat melkoisen siivon aikaan.”
OLI KIVAAAA!!

