Kultseille
ViekasWiki
Sisällysluettelo |
Yleistä kultseille
Kultsikoulutus
Kultsikoulutus on tarkoitettu sekä vanhoille että uusille kultseille, jotka vois kuvitella olevansa tulossa ensi kesän leirille.
Jos et ole koskaan ennen ollut kultsina, mutta haluaisit koulutukseen, sinun tulee olla käynyt kolmella leirillä ja vähintään ala-asteen käynyt.
Koulutuksen tavoite on, että kultseilla olisi perustiedot ja taidot sekä tekniikasta että motivoimisesta, organisoimisesta yms jo leirin alussa eikä vasta viimeisenä leiripäivänä.
Jokaisella kultsilla on alitajunnassa paljon hyödyllistä tietoa ja olisi hienoa jos se tiedostettaisiin ja saataisiin jaettua yhteiseksi pääomaksi.
Kultsikoulutus 2010 on Kevättuutti-talkoot ja rakennusleiri. Rakennusleirillä tehdään esittelyvideo ja Tervetuloa-tuutti. Laitetaan ruokaa, joka on pisteytetty ja valmistellaan leiri. Rakennusleiri on kaikille kultseille, niin ensikertalaisille kuin vanhoillekin, hyödyllinen tapahtuma. Tule reippaasti mukaan ja ole perillä alusta alkaen! Leirivastaaviin voi olla yhteydessä, jos matkoista tai muusta on kysyttävää. Leirivastaavat: Marja-Liisa Viherä ja Johanna Viherä.
(2009: Koulutus järjestetään kerran kahdessa kuukaudessa yhtenä viikonloppuna Helsingissä, Viekkaan kellarissa. Jokaisena viikonloppuna tulisi olla paikalla ainakin suurin osa ajasta. Tärkein (ja pisin) päivä tulee usin olemaan lauantai, utta ryhmähengen ja oman kultsiutumisen kannalta olisi parasta, että on jutuissa täysipainoisesti ja tunteella. Kiinnostuneet ottakaa yhteyttä: kultsikoulutus@viekas.fi)
Kultsikoulutuksen järjestää Virve Rissanen ja Raisa Baer (Sonja Baer toimii apujoukkona) Lisäksi saatamme lainata vierailevia tähtiä.
1.Kultsikoulutus (leirifiilis)
Katso ensimmäisen kultsikoulutuksen sivu
Ensimmäinen kultsikoulutusviikonloppu on ohi. Mukana olivat: Laura, Leo, Sanna, Johanna, Joose, Jusu, Timo, Virve ja Raisa
2.Kultsikoulutus (ruoka ja info)
17.-19.11.2006 Katso toisen kultsikoulutuksen sivu. Toinen kultsikoulutusviikonloppu on ohi.
3.Kultsikoulutus (radio)
19.-21.1.2007 Katso kolmannen kultiskoulutuksen sivu Kolmas kultsikoulutusviikonloppu on ohi.
4.Kultsikoulutus (video)
30.3-1.4.2007 Katso 4. Kultsikoulutuksen sivu. Neljäs kultsikoulutusviikonloppu on ohi.
5.Kultsikoulutus (lehti)
4.-6.5.2007

