Leiri
ViekasWiki
Leiri
Tässä oppaan osiossa kerrotaan, mitä leirillä tehdään eri toimintapisteissä. Huomiot ovat pääasiassa kultsien sekä järjestäjien avuksi koottuja ehdotuksia aikaisempien kokeilujen pohjalta (=mitä ratkaisuja on tehty ja miksi).
Kun leirin aloitussanat on sanottu ja ryhmät saatu koottia, on aika kääriä hihat ja ryhtyä hommiin! Jokainen ryhmä aloittaa yhdestä toimintapisteestä ja jatkaa sitten kiertokaavan (ks. kuva) mukaan käyden kaikki eri pisteet läpi. Ryhmät siirtyvät aina aamuisin uuteen pisteeseen, mutta edellisenä iltana voi toki jo suunnitella, mitä seuraavana päivänä haluaa tehdä!
Radioryhmä: Radiossa ryhmä suunnittelee ja pyörittää leirillä ja myös haluttaessa netissä kuuluvan radiokanavan ohjelmia.
Lehtiryhmä: Lehdessä ryhmä ideoi, suunnittelee, kirjoittaa ja taittaa aamulla jaettavan lehden (tavallisesti Tietotuutti-nimellä).
Ruokaryhmä: Ruokaryhmässä (isoilla leireillä ruokaryhmiä on kaksi) leiriläiset ideoivat yhden päivän ruoat (lounaan, päivällisen sekä aamu- ja/tai iltapalan jaetusti, jos ryhmä on kaksi), tekevät kauppalistat ja hakevat tarvikkeet kaupasta, valmistelevat ateriat sekä kattavat pöydät ja hoitavat jälkisiivouksen.
Videoryhmä: Videossa ryhmä suunnittelee, kuvaa ja editoi illalla yhdessä katsottavat "videot". Tyyli voi olla dokumentti, draama, scifi, uutiset tai mitä vain!
Inforyhmä: Infossa ryhmä hoitaa leirin logistiikan ja sisäisen tiedotuksen, eli pitää huolta siitä, että tiedetään esim. jos leiriläisiä on lähtenyt leirin ulkopuolelle (kauppaan, uimaan tms.), tiedottaa (esim. ryhmätekstareilla) leirin osallistujille tapahtumista (että ruoka on valmista tai videot myöhässä tms.). Info pitää myös leirin kioskia, jossa myydään sekä itse leivottua (saa ostaa lecuilla) että kauppatavaraa (esim. limua ja makeisia, maksetaan euroilla).
Kaaospäivä Kaaospäivä pidetään yleensä leirin toiseksi viimeisenä päivänä. Silloin jokainen saa mennä mihin haluaa; kirjoittaa lehteen, tehdä videoita, laittaa ruokaa, tai vaikka tehdä kaikkea, jos ehtii!

