Leirirahakokeilu
ViekasWiki
Sisällysluettelo |
Sosiaaliset innovaatiot: leiriraha eli lecu
Tele / M-L Viherä
(tiedosto puuttuu)
Leirirahakokeilu onnistui hienosti
Viestintäleireillä on jo usean vuoden ajan tehty näkymätöntä työtä näkyväksi.
Ihan alkuvuosina loppusiivouksen roskien keruusta sai palkintoja siinä järjestyksessä kenellä oli eniten roskia. Jollakulla alkuvuosien leirillä palkittiin urheilukilpailujen sijaan ne, jotka olivat omasta aloitteesta siivonneet vessat jne.
Keväällä -92 mietittiin yhdessä leiriläisten kanssa, miten saisimme pidettyä paikat kunnossa ilman "nalkutusta". Yhteisideoinnisssa syntyi ajatus töiden pisteytyksestä ja jatkokehittelyssä pisteiden palkitsemisesta rintamerkeillä. Ja ideahersyttely kasvatti vielä viestintäleirin henkeen sopivan ajatuksen: pidetään pisteiden jaosta tiedotustilaisuus ja kutsutaan kaikki leirin mediat paikalle päivittäin.
Kesinä (92-94) onkin ollut käytössä pisteiden keruu ja merkkien saanti tietystä määrästä pisteitä. Ja käytäntö kehitti pistepörssin: jokainen merkitsee itse pisteet FileMaker-ohjelmalla tehtyyn tiedostoon mikrolle.
Kolmestakymmenestä pisteestä sai ensimmäisenä kesänä junamerkin ja viidestäkymmenestä euromerkin. Pisteitä saa lattioiden lakaisusta, roskien keruusta, vessojen siivouksesta jne. Pisteiden määrät sovitaan yhdessä: lakaisu 5 pistettä, vessan siivous 50. Kesällä -93 yli 1000 pistettä keränneet saivat vielä pikkupalkintoja, kertakäyttökameraa tms merkkien loputtua.
Ja koko jutun huipennuksena joka päivä on juhlallinen tiedotustilaisuus, missä merkit jaetaan. Tilaisuudesta on sitten illan televisiossa uutisissa pätkä, lehdessä kuva jne.
Menetelmä toimii hyvin, paikat ovat puhtaat ja näkymättömät työt tulevat näkyviksi. Parhaita tekijöitä ovat 12-vuotiaat pojat, luuta heiluu ja lattiarättiä kuluu, jopa niin, että ajoittain oli harkittava vessansiivouksen esto, tosin nopeasti huomattiin, ettei vessa pesusta kulu ja puhtaassa vessassa on kiva käydä.
Pisteillä muutakin kuin kunniaa
Keväällä 1994 yhteisessä suunnittelupalaverissa mietittiin, miten saataisiin leiri toimimaan koululla, missä on vain kaksi sisävessaa käytössä. Miten riittää vesi? Varsinkin kun suihkutkin (2 kpl) sijaitsivat vessojen edessä. Kieltojen linjalle ei millään olisi haluttu mennä, kiellot eivät sovi leirin linjaan, niitä on vaikea valvoa, aiheuttavat vain riitaa jne. Silloin joku keksi: laitetaan suihkun ja sisävessan käyttö maksullisiksi! Hyvä on tässä huomata, että ulkovessat ja sauna lämpimine vesineen tuli koko ajan olemaan käyttövalmiina maksutta. No nyt miettimään, miten rahastaa, onko oikein sekoittaa markat toimintaan jne. Ja jälleen jollain välähti: tehdään oma raha, jota saa näkymättömistä töistä. Kaikki innostuivat ideasta heti. Ja niinpä kesällä 1994 leirillä oli oma raha - lecu. Ja leculla sai käydä sisävessassa (1 lecu), ottaa suihkun 500 lecua ja ostaa vohveleita: naturell 1 lecu, hillolla 2 lecua ja hillolla ja kermavaahdolla 3 lecua.
Ja kansalaispalkkaa päätettiin antaa 8 lecua, jotta lecutoiminta lähtisi heti pyörimään eikä syntyisi ensimmäisten päivien lamaa. Kansalaispalkan lisäksi lecuja sai pisteistä, 5 pisteestä lecun. Tiedotustilaisuus ja merkkien jako päätettiin pitää ennallaan, saimmepa jopa lisää merkkejä: nmt-gsm, keltainen kuljetus, euromerkki, 101-merkki ja eurolumiukkomerkki. Merkeistä muodostui ahkerille puurtajille hienorivistö leiriliivin rintaan. Näin kunnia ja julkisuus houkutteli tekemään, lecut yksinään eivät siihen olisi pystyneet. Pistepörssi oli koko ajan julkinen ja avoin, jokainen merkitsi itse omat pisteensä mikron muistiin, näin säilyi luottamus ja avoimmuus.
Lecut opettivat myös talouden sääntöjä
Lecuilu onnistui yli odotusten. Lecujen avulla pystyttiin opettelemaan talouden sääntöjä, miettimään finanssipolitiikan hienouksia ja sitä, miten yhteisön toimintaa voi ohjata lecupolitiikalla. Viimeksimainitusta esimerkkinä jälleen vesihuolto: leirin likakaivo täyttyi ja katastrofi oli lähellä. Puheposti äänestyksellä kysyimme leiriläisten kantaa: A) Pidetäänkö vessan käyttö entisellään, eli 1 lecu ja toivotaan parasta, B) poistetaanko maksu ja varaudutaan pahimpaan, vai C) nostammeko maksun kahteen lecuun. Äänestyksen tulos a) 8 b) 7 ja C) 18. Oli helppo nostaa käyttömaksua.
Ennen lecujen painamista nuoret miettivät, miten estää lecujen väärennös. Ratkaisuna oli lecujen leimaus. Mutta itseasiassa ei kukaan yrittänytkään väärentää lecuja, mutta monia keskusteluja asiasta käytiin. Niiden käyttöön suhtauduttiin yhtä vakavasti kuin markkojenkin.
Ensimmäisen leirin lopulla alkoi olla jo lecunäärejä, niitä joilla oli yli oman tarpeen lecuja ja mustassa pörssissä käytiin kauppaa. Sekin opetti lecun arvon muutosta.
Lecupankissa lecut säilyivät
Toisella leirillä ei enää jaettu lecuja yli tarpeen, vaan kehoitettiin jättämään niitä pankkiin. Näin tapahtuikin. Pankissa oli aina luettavissa lecusaldo ja se tyydytti monen tarpeen. Lecupankki oli avoin ja lisäsi siten myös kunniaa. Mustaa pörssiä ei ilmaantunut lainkaan. Ilmeisesti myös lecut polttavat taskussa. Tietotekniikka oli tässäkin oiva apu. Mikäli leiri on useammalla paikalla, on hyvä, jos pistepörssi tai lecupankki, millä nimellä sitä sitten kutsutaankin, toimii verkossa. Silloin lecut voi nostaa joka toimipisteessä ja tilanne on aina hallinnassa.
Kaiken kaikkiaan lecukokeilu tuli leireille pysyväksi. Nyt keksitään, miten laajennetaan lecujen käyttöä, millä muulla kuin näkymättömällä siivoustyöllä voi ansaita, mitä muuta kuin suihkunja vessan käyttöä, vohveleita tai pikkupalveluja voi ostaa niillä. Olisiko järkevää lisätä myös normaalitoiminta lecutoiminnaksi, niin että ruoka maksettaisiin lecuilla, lehdet ostettaisiin niillä, videolippu ostettaisiin elokuvalipun tapaan jne.? Ja että lecuja saisi myös ruoanlaitosta, lehdenteosta, radio-ohjelmien teosta, videoiden teosta jne. Ja miten pisteytetään silloin työt?
Lecutoiminnan laajennuksella saataisiin hyvää oppia työn ja tulosten arviointiin ja yhteiseen päätöksentekoon, mutta veisikö se liikaa huomiota varsinaiselta leiritoiminnalta? Poistaisiko se oma-aloitteisuuden vai lisäisikö sitä? Leiri on hyvä paikka kokeiluille, mutta kokeiluissa kannattanee edetä askel askeleelta ja korjata ja hyljätä, jos epäonnistuu. Lienee syytä varoa liiaksi jäljittelemästä tavallista rahataloutta. Leirillä oli nytkin iso osa väkeä, jota ei näyttänyt rahatalous kiinnostavan eikä kannustavan.
Lopuksi
Näkisin että kylät ja muut yhteisöt voisivat ottaa leirin lecukokeilusta oppia ja suunnitella omia kylä- ecuja tai paikallisia local -ecuja, lecuja. Se voisi olla vuorovaikutuksen ja omatoimisuuden kasvuun ensi askel. Tällaisia paikallisrahan kokeiluja on eri puolilla maailmaa, mutta niissä ei ideaa liene sovellettu yhtä "arkipäiväisiin" asioihin.
