Suinula

ViekasWiki

Loikkaa: valikkoon, hakuun

Suinulassa Kuorevedellä (joka on nykyisin osa Jämsää) järjestettiin kaikenkaikkiaan viisi leiriä vuosina 1997-2001. Leiriä pidettiin keltaisessa kyläkoulussa, punaisessa päiväkodissa ja pienen pienessä puusaunassa. Keinut oli kovassa käytössä. Joinain kesinä kioskia pidettiin paahtavan kuumassa teltassa keinujen vieressä. Kaupassa ja leipomossa käytiin Hallissa. Yhtenä kesänä kesäleirejä järjestettiin SEITSEMÄN (7) kappaleetta! Pihtiputaan pojat tutustuivat leiriin Suinulan kesinä ja monelle muillekin viestintäleirit tarkoittavat yhä edelleen juuri Suinulaa.

Sisällysluettelo

1997 Kuorevesi

Palokunta kävi leirillä tutustumassa pelastettaviin kohteisiin. Elämyspuisto. Leiriläiset vierailivat Finavitecin tehtailla. Useat leiriläiset tekivät omat kotisivunsa nettiryhmässä (info?). Ensimmäinen Curly-leiri?? [Curly RY:n historiikissa vuoden 1997 kohdalla lukee: "Viestintäkasvatuksen Seuran viestintäleirille osallistuu neljäkymmentä nuorta Helsingin läntisen keskuksen alueelta, ensimmäinen Curlyn viestintäkerho aloittaa toimintansa"] Kuorevedellä järjestettiin monta kesäleiriä, joiden vetäjinä olivat kokeneimmat kultsit jaVanhat Rouvat jakoivat läsnäoloaan niin, että jokaisella leirillä oli mukana joku Vanha Rouva. Leirillä vieraili myös tulevaisuudentutkija, professori Eleonora Massini. Yhteistyötä leirien ja Italian nuorten välillä kehitetään vierailun perusteella.

Kesäkuun leirit olivat 3.-10.6. ja 12.-19.6. Leirejä jatkettiin samassa paikassa juhannuksen jälkeen niin, että viiden päivän leireillä (ma-pe) toimivat ohjaajina seuran omat nuoret ja kultsit.

Vastuullisina vetäjinä olivat Sonja Baer ja Ilari Säkkinen. Yksi leireistä oli varattu Helsingin kaupungin nuorisotoimelle. Viikon mittaisia leirejä pidettiin yhteensä kolme. Kaikkiaan leireillä oli leiriläisiä yhteensä 182, joista ensikertalaisia 93. Kuoreveden jakso päättyi kahden päivän tehoiskuun Telen Customer Care Centerin väelle. Leirien uutuuksina olivat radiolähetykset Internetissä sekä leculotto.

Vuoden muut leirit

10.-14.11.97 Tampereen täydennyskoulutuskeskuksen viestintäleiri: Tuumasta toimi 24.-26.10.97 Viestintätapahtuma Toijalassa 11.-15.8.97 Viestintäleiri Honkalammella 4.-5.8.97 Viestintäleiri Telen Customer Care Centerin työntekijöille Kuorevedellä 14.-18.7.97 Viestintäleiri Kuorevedellä 7.-11.7.97 Viestintäleiri Kuorevedellä 30.6.-4.7.97 Viestintäleiri Kuorevedellä 23.-27.6.97 Kuurojen leiri 20.6.-29.6.97 Selviytymispainotteinen viestintäleiri Kuorevedellä (väliviikko, paikalla vain muutama henkilö) 12.6.-19.6.97 Viestintäkasvatuksen seuran kesäleiri Kuorevedellä 3.-10.6.97 Viestintäkasvatuksen seuran kesäleiri Kuorevedellä 24.5.-25.5.97 Viestintäleiri Karjaan suomenkielisellä yläasteella 20.-22.5.97 Viestintäleiri Invalidiliiton Järvenpään koulutuskeskuksessa 16.-17.4.97 Viestintäleirikoulu Kriivarin ala-asteella Paimiossa 12.4.97 Viestintäpäivä Hyökkälän yläasteella Tuusulassa 1.-4.4.97 Viestintäleirikoulu Rovaniemellä 15.-16.3.97 Viestintäleiri Karjaan suomenkielisellä yläasteella 12.3.97 Viestintäleiri Aleksis Kiven koulussa Helsingissä 3.-7.3.97 Viestintäleiri Kaarinassa

“Vuonna –97 isot pelottavat kultsipojat soittivat koko ajan pianolla Meksikon pikajunaa. Ensimmäisenä vuonna Kuorevedellä kioski oli isossa teltassa keskellä pihaa ja siellä oli kauhean kuuma.” Minna

“Kyllä vain, kyllä vain.. Samuli & Aleksi löysivät pianon ja sen tuoman helpotuksen kulttuurin kaipuuseen!“ Samuli

“Joku vuosi Suinulassa ajatelin pistää uuden valvomisennätyksen itselleni. Siinä istuin netissä stickdeath.com:ia katsomassa ja valvoin lopulta aamu-kymmeneen jolloin ryhmän kultsi näki väsymyksen ja komensi minut nukkumaan. Nukuin tunnin ja sain tarpeeksi tarmoa että jaksoin koko päivän ja valvoin kolmeen. Tämä ennätys on vieläkin voimassa vaikka edellisena iltana valvoin seitsemään ja valvomistunneiksi laskin 21. Ei huono.“ Jean

“Tähän voisin lisätä myös oman putkeenvalvomisennätykseni tuolta kesältä: 37h. Mutta Helmisen Jussi teki kyllä ylivoimaiset. Valvoi muistaakseni ainakin 48h. Menikö viisikymmentä rikki? Enpä muista. Taisipa ottaa vielä kofeiinimyrkytyksenkin ennen unta.“ Samuli


Kuorevedellä kehittyi keinukulttuuri.

"Keinukulttuuriin sisältyi mm. kilpahyppyä sekä keinun kanssa tehtäviä voltteja ("backflip"). Tein tuon kesän keinuhypyn pituusennätyksen, siinä sivussa satutin jalkani ikävästi mutta oli se sen arvoista. Tuona kesänä olin kuorevedellä kuusi viikkoa käymättä välillä Helsingissä, mihin sisältyi kaksi ns. selviytymispainotteista viestintäleiriä jolloin kuuntelimme paljon Bee Geesin kappaletta stayin' alive radion kamoilla ja surffasimme nettiä koko väliviikon ajan. Mieleen on painunut myös eräänä väliviikonloppuna ollut kautta Suomen tuhoa aiheuttanut ukkonen joka hajotti puhelinkeskuksen sekä mikseriin kytketyn puhelimen radiohuoneesta, jonka sain myöhemmin korjattua. Olimme juuri menossa Aten asuntoautoon kun salama iski läheiseen koivuun, hirveä räsäys." Jussi

1998 Kuorevesi

Italiasta kolme osallistujaa, Christina ja Marcot. Vierailemassa kävi myös prof. Augusta Busico Roomasta. Taas kesätyöpaikkoja nuorille eli kultsit vetivät vuorolistan mukaan leiriviikkoja.

"Tänä vuonna allekirjoittanut astui mukaan leiritoimintaan. Jussi H., Anna S-K ja Markku olivat kultseina. Jalkapalloa pelattiin ahkerasti. Muistikuvat silti sekoittuvat pahasti muiden suinulaleirien kanssa. Varmaa on kuitenkin lohikäärme-leffa, jossa lohikäärme olikin hyvis ja kuningatar pahis. Mahtava elokuva, kekseliäs puvustus (makuupussi = lohikäärme) ja unohtumaton editointi (vanha editointipöytä, etenkin palloefekti "pallllo"). Myös Leculottoa ja loppudiskoa harrastettiin vielä tähän aikaan." --Timo H. 12. kesäkuuta 2006 kello 22.15 (EEST)

Muita leirejä: 25.-26.11.98 Viestintäkylpy Askolan yläasteella 6.-8.11.98 Viestintäkylpy Toijalassa 31.10.-1.11.98Leiritapaaminen Metsäpirtillä 17.8.-21.8.98 Viestintäleiri Kurkelan koululla Keravalla 30.7.-2.8.98 Viestintäleiri 4H:n LINKKI 98-leirillä Kokemäellä. NYLON BEAT! 20.-24.7.98 Viestintäleiri 4 (5 vrk) Kuorevesi Suinula 13.-17.7.98 Viestintäleiri 3 (5 vrk) Kuorevesi Suinula 6.-10.7.98 Viestintäleiri 2 (5 vrk) Kuorevesi Suinula 23.6.-30.6.98 Viestintäleiri B (8 vrk) Kuorevesi Suinula 5.-13.6.98 Viestintäleiri 1 (8 vrk) Kuorevesi Suinula 1.-4.6.98 Leirin rakentaminen ja kultsikoulutus Kuorevedellä 4.-8.5.98 Viestintäkylpy, Tuumasta toimi IV Tre Julkujärvi 18.-21.2.98 Viestintäleiri Lieksan Hattuvaarassa 31.1.-21.2.98 Tuuttitalkoot Metsäpirtillä


1999 Kuorevesi

“Tais olla se eka tai toka vuosi. Mieleen jäi hyvin tämä video mikä tehtiin Nikon (L.) ja Otson (V.) kanssa. Saippuasarja “Helvetilliset rakastajat”. Otso meikattiin täysin naiseksi ja se oli aika hauska. Oli siinä muitakin mukana. Ööh..en muista nimiä. Aleksi oli meidän kultsi ja kun kysyttiin mikä tulee ryhmän nimeksi niin se vastasi (ei tykänny meistä) että “No Partajeesuxet”. Se onkin aina nyt ollut meidän ryhmän nimi. Noh..onhan niitä loistavia videoita ollut muitakin. Viime vuoden (01) kauhuleffa oli ihan superhyvä. MIKSEI SITÄ NÄE NETISTÄ ENÄÄ? Samoin kungfu/poliisileffa Ekström ja Kaitajärvi: Kovaa peliä Suinulassa. Olis mahtava tehdä jatko-osa kaaospäivänä. Kattellaan

“Muistan Aapon (Kahilainen). Vuosi 00. Sais asua lähempänä niin nähtäs useammin. Viljami (Mehto) viime vuodelta. Ei päässyt kumpikaan tänne koska oli töitä. Anna (Ruhanen) oli täällä myös (99/00). Kaikkiin ollaan vielä yhteydessä. Viljami on leirillä kyllä puhelimen kautta. Radiossa siis. Minun muistini ei ole paras mahdollinen. Paljon varmasti jäi sanomatta. Kiitos leirijärjestäjille ja niille kultseille ja leiriläisille, jotka ovat jaksaneet käydä.” Tatu



25.-30.7.99 Kansainvälinen viestintäleiri 5 (6 vrk) Kuorevesi Suinula 19.-23.7.99 Viestintäleiri 4 (5 vrk) Kuorevesi Suinula 12.-16.7.99 Viestintäleiri 3 (5 vrk) Kuorevesi Suinula 5.-9.7.99 Viestintäleiri 2 (5 vrk) Kuorevesi Suinula 13.-20.6.99 Viestintäleiri ja kultsikoulutus 1 (8 vrk) Kuorevesi Suinula 9.-12.6.99 Leirin rakentaminen Kuorevedellä 4/5.99 Viestintäleiri Invalidiliiton Järvenpään koulutuskeskuksessa 7.1.-9.1.99 Viestittäjät verkossa-leiri, Mekrijärvi

2000 Kuorevesi

“Ensimmäisenä tuli väistämättä mieleen Suinulan lankapuhelimet ja lähinnä niiden ‘asentaminen’. Puhelinjohtojen vetäminen oli kaikessa vaikeudessaan jotenkin mukavaa ja erittän mieleenpainuvaa. Ensimmäisenä Suinulan vessaladossa odotti joka vuosi yhtä sekainen kasa piuhoja, joista piti etsiä optimipituinen yksilö. Seuraavaksi oli vuorossa piuhan päiden säätö, toinen seinään kiinni ja toinen sopivaksi pistokkeeksi. Yleensä tämä vaihe suoritettiin sateessa. Yhtenä vuonna, olisiko ollut ’98 tai ’99, menimme Jyri Soppelan kanssa pyytämään apua Jussi Helmiseltä seinäänkytkennän kanssa (kaatosateessa tietenkin). Kytkiessään johtoa seinään Jussi muistutti aina välillä mahdollisista sähköiskuista ja niiden aiheuttamista terveydellisistä vaikutuksista.” Ville Vainio

06.-13.06.00 Viestintäleiri ja kultsikoulutus 1 (8 vrk) Kuorevesi Suinula 03.-05.06.00 Leirin rakentaminen Kuorevedellä 25.-27.01.00 Avoimeen yhteiskuntaan - viestintäleiri 00


2001 Kuorevesi

"Ensimmäinen kesäni kultsina" --Timo H. 12. kesäkuuta 2006 kello 22.18 (EEST)


03.-04.06.01 Rakennusleiri, Kuorevesi Suinula 05.-12.06.01 Viestintäleiri, Kuorevesi Suinula. 25.06.-01.07.01 Pudasjärven viestintäleiri 03.-11.9.01 Viestintäkasvatuksen seura ry:n Romanian ekskursio, Brasov, Romania

Näkymät
Henkilökohtaiset työkalut