Vihti, Jokikunta
ViekasWiki
Vuoden 2011 kesäleiri pidettiin Vihdin Jokikunnassa, eli pitkästä aikaa Etelä-Suomessa. Leiri pidettiin Jokikunnan koululla, noin kymmenen kilometrin päässä Vihdin keskustasta.
Koulu sijaitsi mäen päällä, joten Radio Viekas kuului hyvin 10 km:n säteellä. Koulu oli vanha kyläkoulu, jossa oli vähän luokkia ja paljon portaita. Kesäkuun alku olikin tänä vuonna poikkeuksellisen kuuma, yli kolmeakymmentä astetta monena päivänä, ja portaiden käveleminen sai useimmat puuskuttamaan ja auringon puolella olevat huoneet päät hikoamaan ihan luonnostaan.
Koululla oli myös haasteena porakaivo, jonka pumppu reistaili paljon leirin suuren vedenkulutuksen takia. Osana päivistä tarvitsi säästellä vettä, jotta paineet kaivossa tasaantuvat.
Koululla oli erittäin tunnelmalliseksi osoittautunut suuri katettu terassi, josta sai hyvän kuumiin kesäpäiviin soveltuvan ruokailutilan.
Leirillä oli noin 60 osallistujaa, joista kaksi Vihdin seudulta.
Leirin tietotuutit on luettavissa issue-näköislehtipalvelusta.

